sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ei ole karvoihin katsomista


Ompa aika päässyt vierähtämään, mistähän sitä edes aloittaisi. Kesä on yllättänyt koirailijat tällä välin.
Talviloma päästiin ihan kunnialla loppuun, tosin hieman paettiin pohjoisesta myrskyn alta muutama tunti aiemmin kun oli alunperin tarkoitus. Ei viitsitty kuitenkaan lähteä kokeilemaan tunturiin onneamme aamuyöstä pimeällä myrskytuulella. Tiet oli mennessä jo siihen malliin tukossa muutamasta kohti.

Koiranpoikasten kanssa on koiteltu reenata kesän koitoksia varten. Saapas näkee mitä sitten todellisuudessa saadaan aikaseksi.

Koerintamalla on ollut hiljaista mutta näyttelyissä on tullut muutaman kerran piipahdettua. Alin kanssa Lohjalla saksanpaimenkoiraliiton näyttelyssä, Ali komeasti SG3 eli pokaali tassussa kotiin. Ali ja Tomppa oli myös molemmat ilmoitettu pääsiäiseksi Lahteen sekä Lappeenrantaan KV näyttelyyn. Ali sai molemmista jo perinteeksi muodostuneen Erittäin hyvä-arvosanan. Täytynee jättää se noista kennelliiton touhuista vielä vähän kasvamaan.
Tomppa kyllä hoiti sitten meidän perheen edustuspuolen sitäkin komeammin: Lahdesta perjantaina arvosana Erinomainen, PU1, VSP, Serti ja Cacib. Vauhti jatkui lauantaina Lappeenrannassa: Erinomainen, ROP, Serti ja Cacib. Olipa siis kunnon aloitus Tompan ensimmäisistä näyttelyistä. Jostain syystä ihmiset eivät vielä ole heränneet näihin pitkäkarvaluokkiin ja kanssakilpailijoita oli todella vähän.

Siinäpä varmaan kiireisimmät, nyt vaan odotellaan kesälomaa. Sitä odotellessa reenataan lisää ja nautiskellaan kesän suomista mahdollisuuksista lenkkeillä metsässä ilman että on lunta reiteen asti. Niin ja tietysti kuvaillaan lisää koiria :) Näistä kuvista kiitos Tanjalle.



Alin esineruutua

ja eteenmenoa


Tomppa on harjoitellut vähän noutojuttuja :)



Ja Ali lenkkeillyt tyttöjen kanssa

1 kommentti:

Niilo Jalo ja Aapo kirjoitti...

Kiitos vierailusta.Täällä olen jo jonkun aikaa elänyt blogisi matkassa mielenkiinnolla.Löysin sivusi Demants sivujen kautta.Terveiset siis täältäkin ja mielettömät onnittelut!Nähdään taas näyttely-kehien laidoilla!
Eija ja karvaiset kaverit