Joulun odotusta

Syksyn teoriassa pitäisi alkaa taittua talveen mutta ainakin toistaiseksi talvi on antanut odottaa itseään. Vettä on satanut, sen jälkeen on satanut vettä ja sitten on seurannut vesisade. Aurinkoa ei ole näkynyt kuukausiin ja mutaa on riittämiin. Eipä ole siis paljon kuvallista antia tarjolla kun ei ole mutaa ihmeellisempää kuvattavaa.

Kesä mahtui koiramasta harrastamista ja kauden viimeisiksi mittelöiksi jäi muutamat kokeet ilman tulosta sekä Horsman ensimmäinen epävirallinen näyttely Helsingin messukeskuksessa. Se oli vallan opettavainen kokemus meille molemmille. Teki maalaiskoiralle hyvää näyttää maailmaa ja itselle valkeni miten tuo pennuttiittara reagoi mihinkin asiaan.

Eläinlaumassa on meneillään pieni myllerrys. Viikonloppuna meille muuttaa uusi uljas ratsu minulle, Daniel Komen. Daniel on 10 vuotias vanha lämminveriravuri joka on kuitenkin jonkin aikaa ollut eläkeratsuna. Olen käynyt Danielia jonkunverran liikuttamassa ja tuo hevonen vaan oli heti käteensopiva, avian kuin se olisi ollut oma jo ensimmäisellä kerralla kun selkään istuin. Ja koska asioilla on tapana järjestyä, Daniel tulikin yllättäen myyntiin. Koska kuitenkin jostain on aina luovuttava, Einari sai pysyvän kodin ylläpitopaikastaan Miian luota. Sen parempaa kotia en Einarille olisi voinut toivoa. Samaan rytäkkään möin myös kaikki kanat pois jotta saan muuttaa kanalan paikalle karsinoita. Tarkoitus siis jollain aikataululla saada vuokralainen jottei Danielin tarvitsisi yksin asustella.

Pikkupossut kasvaa kauheaa vauhtia ja niistäkin ensimmäisten pitäisi lähteä uuteen kotiin jo tänä viikonloppuna. Muutama jätetään itselle kasvamaan. Pari aikuista pistettiin teuraaksi joten meillä voi syödä tänä jouluna omaa, itsekasvatettua kinkkua! Taatusti onnellisesti kasvanutta, kotona teurastettua (ei tarvinnut kärsiä pitkästä matkasta teurastamolle).

Ensi viikolla on Myyn taas aika ojentaa tassuaan hyvän eteen ja menemme Hannes Lohen tiimin kustantamiin selkäkuviin saksanpaimenkoirien LTV ongelmien tutkimisen hyväksi. Samalla saamme otettua viralliset lonkka ja kyynäräkuvat kennelliittoon lähetettäväksi.

Tässä se siis menee aika normi puuhissa joulua odotellessa. Tänä vuonna on onneksi joululahjaostokset jo melko hyvällä mallilla, enää jotain pientä puuttuu :)

Horsma ulkomuototuomareiden epävirallisessa pentunäyttelyssä

Pikkupossut ovat oppineet syömään kiinteää

Team Kuopankaivajat

Se syksyn ainut ei mutainen päivä

Pikkujoulut ja mun uusi lempiglögi, ihan parasta!

Ali kävi jättämässä vehkeet vastaanotolle

Team Kerjäläiset

Oman possum jauhelihaa

Syksyiseltä lapinreissulta

Masentava pimeys masensi koirankin

"Joululahjani", Daniel Komen

Myy syksyllä Taromaisen kasvattileirillä

Viimeinen käsky on annettu: Vapaa!

8 vuotta ja 11 kuukautta. Niin kauan meillä oli yhteistä aikaa Remun kanssa. Siihen mahtui paljon niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Nyt on kuitenkin viimeinen käsky annettu, vapaa!

Remu eli elämänsä vauhdikkaasti ja täysillä. Niin se tuli myös polkunsa päähän. Tänne asti Remu jaksoi olla iloinen ja pirteä eikä osoittanut millään lailla olevansa kipeä. Eilen tilanne kuitenkin muuttui nopeasti. Remun tila romahti hetkessä. Päästyämme päivystykseen ei ollut enää mitään tehtävissä. Remulle oli salakavalasti kehittynyt paha pernakasvain joka repesi ja vuoti verta vatsaonteloon. Ei jäänyt vaihtoehtoja eikä jossiteltavaa. Oli tehtävä oma viimeinen palvelukseni Remulle ja päästettävä se tuskasta. Ikävä on valtava. Tavataan sitten aikanaan!

Puukkoa selkään ja muut kuulumiset, hyvät ja huonot

Kevät toi mukanaan kaikennäköistä ylimääräistä säätöä joten on kirjoittelut jäänyt vähemmälle. On ollut omien kanssa jos jonkinmoista murhetta, on ollut reenikoiraa, hoitokoiraa, töitä, toisia töitä, kotitöitä jajajaja...

 

Aloitetaan nyt vaikka Nokista. Nokin kanssa mentiinkin magneetin sijaan Talviolle. Talvio on aivan alansa huippuja ja ratkonut ennenkin näitä visaisia juttuja koirieni kanssa. Kauhuskenaario kävi toteen. Nokilla todettiin sama vaiva kuin Remulla jokunen vuosi taapäin, hermopinne selässä. Eipä siinä auttanut kuin harkita hetki, kuoppaan vai puukon alle. Päätös ei ollut edes vaikea koska koira on erityisen mieleinen ja ikääkin vasta 3 vuotta. Aika leikkaukseen oli siis nopeasti varattu. Leikkaus meni hyvin ja toipuminen aloitettiin useamman viikon remmilenkillä. Tähän asti on kaikki mennyt hyvin, Nokin jalkaan palautui nopeasti asentotunto ja kestää taas lenkkeillä. Kesä varovasti reenaillaan jälkeä ja tottista, syksyllä katsotaan sitten mitä selkä todellisuudessa kestää.

 

Mutta kuten tavallista, ongelmien määrä on vakio. Myyn siskoista yksi kävi välikuvilla vähän ennen kuin pennut täyttivät puoli vuotta. Siskolta löytyi ylimääräinen nikama selästä. Näimpä päädyin ottamaan välikuvat Myysta ja kaikki muutkin pentujen omistajat välikuvasivat omansa. Kuvissa Myyllä todettiin välimuotoinen nikama joka on luutunut toiselta puolelta suoliluuhun kiinni. Tämä on ongelmallinen koska luutuessaan voi painaa pahastikin selkärankaa mutkalle ja aiheuttaa skolioosin.

 

Vaiva aiheuttaa sen että Myyn tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Myy voi elää pitkän hyvän elämän tai voi olla jo vuosikkaana niin kipeä että elämä jää hyvin lyhyeksi. Olemme kuitenkin kasvattajan ja muiden pentujen omistajien kanssa hyvässä hengessä tätä työstäneet. Pennuista kaikenkaikkiaan kolmella todettiin muutoksia selässä. Kaikki kuitenkin jatkavat elämäänsä eteenpäin niin kauan kuin pysyvät oireettomina ja voivat viettää normaalia koiran elämää. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, Myy liikkuu hyvin, sen lihakset ovat tasapainoiset eikä sillä ole mitään oireita. Suojelun päälle pistettiin rasti, suojelu on fyysisesti raskas laji enkä halua sitä tietentahtoen altistaa pahemmille ongelmille. Ainakin kaksi pennuista on jo ilmoitettu Helsingin Yliopistolle Hannes Lohen tutkimusryhmään. Vaikka vaivalle ei olekaan mitään tehtävissä eikä tämä minun koiraani korjaa, toivottavasti kuitenkin pystymme tarjoamaan tutkimusryhmälle tärkeätä tietoa ja sitä kautta auttamaan tulevaisuuden koiria. Lisätietoa kiinnostuneille aiheesta http://www.koirangeenit.fi/projektit/tutkimusprojektit/luustosairaudet/valimuotoinen-lanne-ristinikama/

 

Ja koska olemme päättäneet ettei anneta tämän haitata elämää niin Myyn kanssa olemme käyneet pyörähtämässä jo kennelliiton epävirallisessa pentunäyttelyssä. Myy oli Rop pentu ja siitä tykättiin kovasti. Tuomari kehui rakennetta sekä liikettä.

 

Viikko sitten pyörähdettiin Remun, Nuun ja Myyn kanssa match showssa. Tulos oli parempi kuin odotinkaan, Remu veteraanien kakkonen, Nuu isojen punaisten kakkonen ja Myy pentujen kolmonen :) Palkinnot oli vielä huikeat, kerrankin sai oikeasti jotain tarpeellista.

 

Lähipäiviin mahtui myös saksanpaimenkoirien päänäyttely jossa Myy kävi veljensä Ahdin kanssa näytillä pentuluokissa. Molemmat olivat apukoulun priimuksia. Kumpikin oli sijoittumattomista koirista paras :D Saavutus oli kuitenkin hyvä koska taakse jäi vielä muutama oikein näyttelykoirakin.

 

Viime viikonlopun suurin saavutus oli ehdottomasti Nuun BH koe, kolme vuotta siihen meni mutta saatiin se läpi! Eikä jäänyt paljon moitteen sijaa, kaupunkiosuus meni aivan nappiin. Tottiksessa ainoiksi liikevirheiksi jäi istumisessa seisomaan nouseminen kun tuomari siirtyikin yhtäkkiä koiran ohitse takaa etupuolelle. Nuu ei kuitenkaan siirtynyt paikaltaan ja palasi istuma-asentoon kun pääsin vierelle. Luoksetulossa meni eteentulon sijaan sivulle suoraan mutta tällä koiralla ja bh kokeessa nämä ovat minimaalisia kauneusvirheitä :)

 

Ali on viettänyt leppoisaa elämää. Ali pääsi viikon lomareissulle pentunsa Ninjan omistajien luo kun Ninja oli meillä treenattavana. Ali pääsi paikkoihin joihin en ole itsekään jalallani astunut mm. Helsinkiin Stockmannille shoppailemaan :D Meressa uinti ja veneily näytti myös Alilta sujuvan.

 

Itse sivistin itseäni Dobo koulutusohjaajakurssin verran. Olen nyt siis virallisesti pätevä vetämään dobotunteja. Dobo on siis laji missä tehdään kaikennäköisiä jumppaliikkeitä ovaalin muotoisen pallon päällä. Laji on hauska koska siinä on samalla tunnilla liikkeitä koiralle, ohjaajalle sekä yhdessä tehtäviä liikkeitä.

 

Nyt sitten vaan annetaan ajan kulua, Nokin parantua ja Myytä seuraillaan. Harrastusmielessä täytyy tietysti pohtia jatkoa ja jatkajia mutta eiköhän nekin aikanaan selviä.

 

 

Noki nukkumassa leikkausta odotellessa

 

Myy, tuo pieni prinsessa

Myyn selkäkuvat

 

Nuu

Possut diggaa rikkaruohoista

 

Nuun BH treeniä

Remu ja Nuu mätsäripalkintojen kanssa

Noki

Myy ja näyttelypalkinnot, pokaali vielä puuttuu kuvasta

Myy valmistautumassa näyttelyyn suihkun kautta

Myy harjoituskoirana dobokoulutusohjaajakurssilla

Remu ja keppi, vanha jaksaa vielä riehua

Odottavan aika on pitkä

Kun huonoja uutisia alkaa tulla niin niitä yleensä tulee roppakaupalla, niin nytkin. Noki oireilee edelleen sen verran että ei mun sielu kestä miettiä mikä sitä vaivaa. Joten aika varattuna Univettiin magneettikuvvin. Maksan sitten vaikka markka kerrallaan mutta selvyyden haluan onko siitä vielä harrastuskoiraksi tai edes eläjäksi. En voisi elää senkään tiedon kanssa että reenaan sitä ja se onkin kipeä. Samaan syssyyn odotellaan kaverin koiran lausuntoa, pieni pentu joka juoksi polven pois paikaltaan. Ja yllättäviä laskuja pino. Näillä kohti kevättä. Mutta elämässä on vaan asioita mitä ei rahassa mitata. Siirtyköön kaikki muut suunnitelmat jonnekin tulevaisuuteen.

Viikon päästä siis toivottavasti olemme viisaampia. Ainakin kaikkeni olen yrittänyt, varmaankin suomen parhaat laitteet ja spesialistit löytyvät Univetista. Sinne asti mennään remmilenkkeillen ja reenaillaan pentua ja Nuuta :)

Rikkinäisiä koiria ja keväistä kuvasaastetta

Näinhän siinä taas kävi, meidän tuurilla. Risojen koirien määrä on suoraan verrannollinen auringonpaisteen määrään. Kelit alkoi lopultakin olla kohdallaan reenejä varten. Suuria suunnitelmia oli ja piti vaikka mitä tehdä ison mustan kanssa heti keväällä. Ehdittiin jo Saksanapaimenkoiraliiton Jalostusurospäivillekin ilmoittautua. Karu totuus kuitenkin paljastui. Nokin vasemman takajalan lihakset olivat mystisesti kadonneet. Olin jo sitä vähän talvella katsellut sillä silmällä mutta kun muut sanoivat että kuvittelen, annoin asian olla. Kuitenkin talvikarvan irrotessa peittämästä ongelmaa, ei sitä enää kieltääkään voinut, Lisäksi onnahteli pari kertaa tottisreeneissä.

Aika luustokuviin siis varattiin (siinä meni mun kevätbudjetti sitten). Kuvattiin lonkat ja selkä koko matkalta. Sinällään postiviinen asia että ainakaan mitään näkyvää ongelmaa ei luustokuvista löytynyt. Asentotunto jalasta oli kuitenkin kadonnut. Eläinlääkäri heitteli ilmaan muunmuassa hermopinteen mahdollisuuden. Lähetti kuvat vielä Aistiin lausuttavaksi ja tätä lausuntoa nyt sitten odotellaan.  Käski kuitenkin vielä kotona kokeilla tuota asentoisuutta koska Nokin luonteella ei oikein rauhallisesti vastaanotolla odotella kun joku kääntelee ja vääntelee. Toinen vaihtoehto olisi Degeneratiivinen myelopatia, saksanpaimenkoirille tyypillinen selkäydinrappeuma joka voi oireilla näin. Eläinlääkärikin kuitenkin ihmetteli että koira et näkyvästi onnu koko ajan eikä laahaa lihaksetonta jalkaa mitä yleensä molemmat edellämainitun diagnoosin saaneet tekevät.

Varmuuttahan tuohon pinneasiaan ei saa kuin magneetissa. Se on kuitenkin sen verran tyyris ja ei pelkkä magneettikuvissa käyminen sitä koiraa vielä paranna joten päätettiin omatoimisesti kokeilla kuntoutua.

Kaupasta haettiin pino kaikenlaisia lisäravinteita ja tukihoitoon sopivia tuotteita. Aloitettiin välittömästi jalan kuntoutus tekemällä remmilenkkejä metsässä, santakuopilla, hakkuuaukealla ja kaikkialla missä vaan on epätasaista. Tuo epätasaisuus pakottaa koiran käyttämään jalkaa. Lisäksi rakensin kotipihalle kuntoutusradan missä teemme erilaisia harjoituksia jalan, koordinaation ja lihasten parantamiseksi, 

Ensimmäiset 4 päivää on takana ja mielestäni tällä hetkellä näyttää hyvältä. Tänään Noki jo varasi ensimmäistä kertaa kunnolla jalalle. Lisäksi irti juostessaan meni ravilla mitä se ei ole koskaan ikinä mulla ollessaan tehnyt. Ihankuin olisi nyt keksinyt tuon neljännen jalkansa ja miten sitä kuuluu käyttää. Nokin tuntien se on voinut olla myös niin pöhkö että on joskus loukannut jalan huomaamatta ja lakannut sen takia käyttämästä sitä. Eikä reppana vaan ole ymmärtänyt että se olisi taas kunnossa. Toki nyt mennään vielä kipulääkkeen voimin tämä ja ensi viikko joten todellisuus selviää vasta kun kipulääke loppuu. Positiivisin mielin kuitenkin josko siitä vielä peli tulisi. Jalostusurospäiviä ei ole vielä peruttu, toivotaan vielä että osallistumaan päästään.

Muuten aika onkin mennyt keväthommissa sisällä ja ulkona. Maa alkaa olla jo kohta siinä kunnossa että jälkireenit päästään aloittamaan. Pennun kanssa pitäis jaksaa nyt käydä paljon ihmisten ilmoilla ettei tule ihan maalaisjunttia :)

Lisäksi perheen ekat possut muuttivat viikko sitten pihaan. Tarkoitus olisi vähän pienentää lintulaumaa ja suurentaa possulaumaa. Meillä asuu siis tällä hetkellä kaksi poikapossua, villasika Simo ja tavallinen lihasika Putte.

Myy kevätauringossa lenkkeilemässä

Myyn pallopeli

Pellon haistelua

Kilpajuoksua

Nuun tottisreenit

Myyn "reenit"

Maahanmeno harjoittelua

Santakuopilla hengailua

Tassu eteen ojenna...

Juniori ja seniori (Myy ja Remu)

Nokin paratottista

Tarkkana

Nuun neitimäinen motivaatioesine

Myy

Nuu ja Ali

Remu

Ali

Nuu

Tukeva ote kaverista ja menoks

 

Noki kuntoutuspäivä 1. Ero vasemman ja oikean välillä on huima.

Putte ja Simo lempipuuhassaan, kaivautuneena olkiin

Herkkuruokaa