Lumi on jo peittänyt, koirat Kiikalassa...

Eilen tuli ENSILUMI! Pojat oli ihan villinä, vanha Törkyturpakin villiintyi leikkimään. Tompalla oli vähän huonoa tuuria, sai ensilumen myötä myös "pissakohtauksen". Lääkärireissulla löytyi vaan pari yksinäistä kolibakteeria kroolailemassa joukossa ja iltapäivään mennessä oli oireetkin jo ohi joten no panic. Nyt vaan odotellaan vapaapäivää että olisi aikaa puuhastella poikain kanssa jotain muutakin kun päivän pakolliset; syöminen ja nukkuminen.

Suojelukoiraksi syntyneet

Vanhoja valokuvia selatessa, tuli vastaan kuva Tompasta ihan pienenä Remun kanssa. Selvää suojelukoirain sukua.

Olen tullut siihen lopputulokseen että sade, olipa se sitten vettä tai räntää, kuuluu osaksi tätä lajia. Ihan niinkuin maalimies ja hiha. Kummasti taas mietitytti tämä ihmiskunnan sitoutuminen ja uhrautuminen harrastuksen takia kun unta oli 3h takana ja ajeli kesärenkailla räntäsateessa kohti kenttää. Lämmintäkin oli huisat 2 astetta. Eipä siinä paljon taida järkikulta päätä pakottaa kun tähän on lähtenyt.

Tomppa oli toista kertaa kentällä tänään suojelun merkeissä. Eka kierros meni ihan ok ja saatiin koiru mukavasti saaliille. Toisella kertaa maalimiehen ote herpaantui hetkeksi ja Tomppa sai purun. Tomppa on todella ihmeissään ja päästi irti sekunnin sadasosassa. Tomppa myös lähettää pahoittelunsa Herra Rätille että puri tätä! Toivottavasti Herra Rättiin ei sattunut ja Tomppa lupaa etten enää koskaan pure sinua hyvä ystäväni Herra Rätti.

Remu oli taas ihan.. Remu. Jo lämmittelyssä oli niin lämmin tunnelma että olisi voitu kokeilla kuinka kaukaa koiran voi lähettää maalimiehelle. Tässä tapauksessa todistettavasti ainakin sadan metrin päästä mäen alta mistä ei edes kentälle nää. Päätinkin tuossa lämmittelyn aikana että Remu ei kentälle pääse tänään muuta kun tottiksen pariin mutta maalimies-pirulainen sai puhuttua ympäri ja mentiin vanhan kaavan mukaan. Mikä jälkikäteen osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi ja lähdettiin kotiin henkseleitä paukutellen.

Kentältä suunnistettiin kiireen vilkkaa kauneusunille ( ovat tällä iällä erittäin tarpeelliset kun vatsa ei enää kestä sitä kylmän kahvin määrää ) jotta jaksaa taas yön paiskia töitä. Kauneusunien jälkeen perinteinen luomuversio kylmästä kurkkuviipaleesta silmän päällä eli herääminen siihen että kylmä koiran kirsu tökkää silmämunan lähes pois kuopastaan. Taidan alkaa käyttää kypärää myös nukkuessa.

Ratsastus ON varusteurheilua...

..Ainakin tämä pimeänkelin otsalamppuratsastus. Eräs nimeltämainitsematon ystäväni ( alakuvassa vasemmalla ) sai eilen aivan ällistyttävän hienon kuningasajatuksen lähteä ratsastamaan viiden aikaan illalla metsään.

Varustukseksi tämä vuodenaika vaatii ehdottomasti laajan kokoelman varusteita sekä hevoselle että ratsastajalle. Ratsastaja tarvitsee turkishaalarit ( huomaa punainen väri, ei ammuta hirvenä ), ilmaiset mainosheijastinliivit sponsored by Itella sekä otsalampun että nokialaiset jalkaan. Tietenkin sävy sävyyn punaiset.
Hevoseen olisi hyvä ripustaa jokunen
heijastin jos joku muu järjenköyhä olisi eksynyt ulos samaan aikaan. Tyylistä ei siis tingitä!

Galleriasta tulee löytymään pari kuvaa lisää ja jokunen turvallisuusohje hevosharrastukseen liittyen, kunhan allekirjoittanut ehtii paneutua asiaan. Alustavana ohjeena kerron kaikille että kuulemma ei saisi esim loimea riisua ratsailta käsin???

Oheinen ystäväni on muuten myös erinomainen kokki, hänen jäljittelemätöntä käsialaa ovat myös nämä lukuisat aamiaisemme; kahviranskanperunat, munakarjalanpiirakkasuklaamuffinssit, nuudelikahvijauheliha jne. Jos siis kuljette Kiikalassa päin niin kannattaa ehdottomasti poiketa puistotien olalaa carteen ( suosittelen vasta ratsastuslenkin jälkeen...).

Mutta kuka siis vielä voi väittää että maalla on tylsää? Ei meillä ainakaan! Aina löytyy tekemistä enemmän kuin päivässä ehtii tekemään ja lajivaihtoehtojakin on mielestäni pieneen kaupunkiin verraten enemmän. Odotan jo innolla talvea ja pakkasta jolloin lajivalikoimamme laajenee entisestään. Ilman otsalamppua ei tosin pärjää.

Tämän päivän ratsastusretki oli poikkeuksellinen. Oli selvästi valoisaa ( auringonpaiste tosin jäi edelleen kaukaiseksi haaveeksi ) eikä vettäkään tullut kun muutama pisara juuri ennen tallinpihaa. Muuten kyllä oli mielenkiintoista. Tanja oli lukenut netistä että kanervan syönti rauhoittaa hevosta. Tietysti hyväuskoisina kokeilimme tätä ja ruunat sai vaeltaa pitkin ohjin metsässä kanervia syöden. Einari popsi vahingossa liikaa puolukanvarpuja ja tuli myös todistettua niiden päinvastainen vaikutus hevoseen. Alkaa muuten pyörimään kuin puolukka siellä yhdessä paikassa ja pälyilemään taakse välillä loikaten pari metriä johonkin satunnaisesti valitsemaansa ilmansuuntaan. Eli ei puolukoita, kiitos. Ja siis toki on Aivan FAKTAA että tämä käytös johtui puolukoista. Spekuloimme myös toisella vaihtoehdolla, karhulla. Hylkäsimme kuitenkin ajatuksen koska siitä ei saatu mitään tieteellistä näyttöä.

Kiikalassa on kuitenkin toinen luonnon ihme, kamikazeoravat. Aamulla tallille mennessä loikkasi orava tielle ja alkoi juosta häntä ojossa autoani kohti. Matkaa oli reilusti joten Honda seis ja odottamaan oravan siirtymistä kävelijöille varattuun tilaan. Kuitenkin tämä kyseinen orava oli tavallista kovempi jätkä. Hän oli päättänyt vihata minua & autoani ja jatkoi itsemurhajuoksuaan autoa kohti. Tyyppi pinkoi aivan suoraan eturenkaiden välistä auton alle. Tai niin minä luulin. Odotin hetken että ehtii pois kuvioista ja jatkoin matkaa. Illalla minulle kuitenkin kerrottiin että autossani on edestä rekisterikilpi lommolla. Olen siis aivan satavarma että tällä pikku otuksella oli minimaiharit jalassa ja potkaisi mennessään rekisterikilven ruttuun. Täysin hän ei onnistunut iskussaan koska molemmat jäimme henkiin.

Illan pimennettyä ja vesisateen alettua korjasimme koirien kanssa päivällä sattunutta vahinkoa: hienoa ratsastusilmaa. Reenattiin tottista pimeässä, vesisateessa otsalampun valossa. Ihan aina ei nähty minne päin palkka lähti ja onko se koira yleensä ottaenkaan oikeassa kohti. Yritystä ei kuitenkaan puuttunut ja nyt voimmekin loppuillan hyvällä omallatunnolla loikoa tässä sohvalla....

"Hoo jos olen minä musta....

.....Olen minä kaikilta tunnettu.. eli Herra murijaanein maasta on joulua odotellessa täyttänyt yksi vuotta. Onnea Tompalle!

Aika on taas liukunut kuin hondakuski kesärenkaillaan. Täysillä ja mutkat suoraks. Poikien tottiksessa on pistetty tehovaihde päälle ja otettu vähän suuren maailman mallia. Aika näyttää mikä lopputulos on. Edellinen jälkireissu oli niin katastrofi että siirrettiin jälkeily talvitauolle. Tai no jos pitää siitä että koira istahtaa 10m janan jälkeen ja alkaa katsomaan tuolla kuvassa olevalla ilmeellä silmiin niin mikäs siinä mutta sillä ei taidä kovin paljoa pisteitä irrota :-)
Siinä sivussa kokeilimme myös taasen yhtä uutta lajia Tanjan kanssa. Lajin nimetty Pimeänkelin kaatosadekiitolaukkakilpailu. Tähän lajiin tarvitset 2 täysin itsesuojeluvaistotonta tätiratsastajaa, 2 vanhaa ravuriruunaa jotka osaa kahta eri askellajia ( täysillä ja vielä vähän lujempaa ). Lisäksi ehdoton vaatimus on että ulkona täytyy sataa vettä sen verran että koira kääntyy terassilta sisälle ulos päästettäessä. Se on siis varma merkki soveltuvasta ilmasta. Startti tapahtuu juuri niihin aikoihin kun aurinko alkaa laskea mailleen ja hämärä hiipii salakavalasti. Lämmittely tapahtuu tämän hämärän hetken aikana. Itse kisasuoritus toteutetaan sitten kun A) Vettä tulee ihan varmasti riittävästi ja B) on niin pimeää että näet kun kipinät sinkoilee kavioista. Sitten vaan HANAA!!!! Jos joku on huolissaan kyseisten hevosten ja tätien terveydestä ja turvallisuudesta niin kerrotaan et joo, kypärät meillä oli ja luotetaan siihen että jos sieltä pimeästä auto tulee vastaan niin valot ( jos sillä sellaiset on ) näkyy pimeässä vähän kauempaa. Ja oletan että jos lenkkeilijöitä sattui kyseisellä tiellä olemaan niin aivan varmasti pakenivat metsään kun kavioiden kumu ja mielipuolinen kikatus kipinäsuihkun saattelemana alkoi pimeydestä lähestyä.

Tänään harrastettiin myös perinteistä yövuoron jälkeistä elämää. 3,5h yöunta, sen jälkeen yhdistetty aamupala ( ranskalaisia ja nakkeja ) sekä kahvi jo edellä mainitun kaverin omassa pikku kaasukammiossa. Sen jälkeen ulkoilutettiin kahviranskalaisia hevosen selässä. Voisin sanoa että älä kokeile tätä kotona.
Kun pahoinvointi hieman hellitti, pikapikaa lenkkivaatteet päälle ja murjaanin ja AD/HD:n kanssa metsään ja pikatottis. Sisarpuoli Aino löysi myös tiensä metsän siimekseen. Tottiksessa Remu löysi jostain syvältä itsestään sen kadonneen motivaation ja oli valmis tekemään taas töitä. Tompalla on... no hän on Tomppa. välillä huvittaa ja välillä ei. Useimmiten ei.
Mutta eiköhän tämä taas tästä, jos huomenna uudella onnella.