tiistai 5. toukokuuta 2009

Vappuja, jälkiä, tottiksia ja vaikka vallan mitä















Vappu ja leirit on nyt lusittu. Kuusjoen jälkileiri meni vallan lämpimissä merkeissä, jossain kohti jopa toivoin pientä vesiripausta. Mutta jäljet tuli ajettua hyvässä leiriseurassa ja jäi taas uusia kikkoja takataskuunkin. Toki Remu taas muisti esiintyä edukseen ja kertoa suureen ääneen kuinka paljon hän rakastaa metsään menoa.













Vappuaattoa vietettiin vesilinjalla. Kirjaimellisesti. Grillailtiin Tanjan sekä koirien kera. Koirat pelasi sammakonmetsästystä ja kilvanhaukuntaa naapureiden iloksi jotka olivat vapunviettoon mökilleen saapuneet. Remun tämän kevään hittilelu on myös saapunut markkinoille. Näitä saa kun istuttelee pihaan erinäköisiä kasveja. Remu ilomielin uusiokäytti purkit. Korkattiin myös muurinpohjalettukausi samaan syssyyn. Koirat oli kohtalaisen likaisia ja väsyneitä, mutta niin onnellisia illan päätyttyä.





























Vanha pappakin osallistui vapun viettoon, uskaltautui jopa uimaan nuorempien seurana. Pääasiassa keskittyi kuitenkin herkutteluun.















Forssan leirillä korkattin Remun ihkaensimmäinen peltojälki. Ei meinannut sopia muuten hätähousun ruumiinrakenteelle ollenkaan. Ensimmäisellä jäljellä tuuli vielä kääntyi sopivasti vastaan ja jäljelle ripotellut namit haiskahti herran nenään pellon laidasta laitaan. Jokainen voi sitten arvata kuinka siinä kävi. Toinen jälki meni jo paljon paremmin, mutta kyllä vielä harjoiteltavaakin jäi, runsain mitoin. Onneksi Vesa-Pekka "Mälli" Hirvioja oli meitä neuvomassa ja avustamassa pitkän pinnan kera.
















Tottis oli olennainen osa molempia päiviä. Remu yllätti tässä positiivisesti. Jippii.














Julistettiin myös Remun purutauko päättyneeksi Mällin suosiollisella avustuksella. Piiska viuhui ja hampaita teroteltiin hihaan antaumuksella. Tauko oli tässäkin asiassa ollut paikallaan ja palasilla Remun päässä, oli sopivasti ollut aikaa loksahdella paikalleen. Galleriassa vino pino kuvia kaikista näistä riemuisista tapahtumista.

Ei kommentteja: