tiistai 28. huhtikuuta 2009

Voimakaksikon kevätpörräilyt

Lomautusviikko kuluu uhkaavasti koko ajan. Tekemistä on riittänyt 24/7. Pihatöitä on koitettu tehdä koirien suosiollisella avustuksella ja siinä sivussa reenata.

Viikonloppu oltiin Tompan ja Remun kanssa SPL kuusjoen järjestämällä metsäjälkileirillä. Leiri oli antoisa ja saatiin taas hyviä vinkkejä tähänkin lajiin. Leirin innoittamana harjoiteltiin pitkästä aikaa Tompan kanssa keppien ilmaisua kentällä. Lopputulos oli että nyt Tomppa menee jäljellä maahan joka kerta kun luulee löytäneensä kepin. Olipa kyseessä sitten risu, nami tai mikä tahansa :) No tästä ei pääse kun yhteen suuntaan. Remu on saanut jopa hiukan nipistettyä vauhdista pois ja enää ei ihan jää ohjaajan kumisaappaat janalle.


Maanantaina oli purupäivä. Tomppa oli ensimmäistä kertaa kiinnostunut maalimiehestä jo kentälle tullessaan. Tosin vieläkin pöhinää jonkunverran on mutta tosiaan nyt jo sentään innostuu hiukan rätistä ja maalimiehestä. Sai purun rättiin toista kertaa. Ehkäpä tämäkin tästä.
Remun kanssa lähinnä tottisteltiin pariin otteeseen kentällä.




















Tänään aamu korkattiin Tompan ensimmäisellä pyöräily reenillä. Nyt kun juniori on todistettavasti terve, uskaltaa jo vähän ajatella muutakin kun normilenkkeilyä. Käytiin fillaroimassa pikku lenkki ja siinä sivussa tehtiin jäljet vanhenemaan. Tomppa oivalsi helposti springerin idean eikä edes kaaduttu kertaakaan (hyvä niin kun allekirjoittaneella eikä Tompalla sitä pyöräilykypärää ole vieläkään).
Iltapäivällä käytettiin joutoaika hyväksi ja pakattiin Tomppa, Remu ja Tanja makkaroiden sekä koirien kera autoon, suuntana Iso-Valkee. Siellä vierähti taas kolme ja puoli tuntia. Remu korkkasi uimakaudenkin vaikka toisella rannalla oli vielä jäät järvessä. Tyyli oli pettämätöntä, Remumaista pystyroiskutusta. Ei ole siis talven aikana ainakaan tässä asiassa mitään loksahdellut kohdalleen. Täytynee varata Remulle aika uimakouluun.

Huomenna olisi taas jälkireenit hyvässä seurassa luvassa ja Vapuksi SPL Forssan leirille. Kertakaikkiaan kiireistä aikaa tämä lomautus siis.

Ei kommentteja: