torstai 5. maaliskuuta 2009

Rovaniemi, kaksi lunta mutta porot on jossain talviunilla





































Tiistaina lähdettiin kokka kohti Rovaniemeä. Kaksi ihmistä ja viisi koiraa, ratkiriemukkaan rentouttavaa siis. Matka onneksi sujui isommitta vaikeuksitta. Koiratkin malttoi lähes perille asti nukkua ja yö meni vuoron perään nukkuessa ja ajellessa.

Mökki oli positiivinen yllätys, odotukset ei ollut kauhean korkealla. Suurin pettymys ehkä olikin että puissa ei ollut tykkylunta ja yksi ainokainen poro nähtiin tulomatkalla. Missä v****** on kaikki porot???! Mökki kuitenkin kiva ja riittävän tilava myös tämän lauman kanssa.

Aamulla koirat ystävällisesti ilmoittivat kello 4.55 aamun saapuneen. Onneksi pienen ulkoilutuksen jälkeen jopa koirat suostui nukkumaan hetken lisää.

Tänään on lähinnä haettu ruokaa ( = sipsejä, makkaraa, siideriä, makkaraa, karkkia, makkaraa ja jotain muuta pientä ) sekä käytiin napapiirillä elikkä napiksella :)

Yritettiin myös ottaa kuvia koirista. Ulkona ei vaan aurinko paistanut joten kuvat oli lähinnä kauniita "sinisiä hetkiä". Mutta kuten näkyy, todistettavasti täällä on kaksi tai neljä lunta ja koirilla paljon omaa kivaa.

Huomenna oli tarkoitus mennä laskettelemaan joten todennäköisesti pitkä sairasloma tulossa. Kuitenkin molemmat ollaan oltu ihan just tuossa 15-16v sitten laskettelusuksilla.

Ei kommentteja: