keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Ritiratiralla, tuli talvihalla

Lopultakin tännekin saatiin edes hiukan pakkasta ja aurinkoa. Vastahan sitä joitakin kuukausia odotettiin. Ainakin siltä se tuntuu. Lisäksi Toimihenkilöunionin lakko iski kohdalle ja yllättäen sitä kautta viikko vapaa-aikaa lisää. Ei kauhean taloudellista tosin mutta saanen ajan kulumaan.

Tämän päiväinen tilanne tietysti hyödynnettiin ulkoilemalla koirien ja kameran kanssa. Einarikin sai eilen nastarenkaat alle joten myös se sai osansa tämän päiväisestä ulkoiluinnosta. Kuvia alempana.

Aly kasvaa vinhaa vauhtia, painoa alkaa olla kahdeksan kilon tietämillä ja jalat venähtänyt muutamassa päivässä silmissä. Toinen korva yrittää sinnitellä päälaella ja toinenkin näyttää siltä ettei kauaa enää mene. Eilen käytiin Teijan luona tutustumassa vähän kissoihin. Alia hiukan vaan harmitti kun kisut meni pöydälle turvaan Alin tutustumis yrityksiä.

Tassu eteen ojenna

Ja sitten täysillä eteen

Ja välillä nätisti istuen

Saatoinpa pudota ojaankin siinä ohimennessä. Onneksi se ei ollut syvä eikä siellä ollut vettä.

Remuhan se siinä

Remu ja Remun biletys

1 kommentti:

Kata Weckström kirjoitti...

En ole aikoihin käynyt sun blogissa, olipa täällä taas muikeita kuvia pojista. :) Ootko sä luonnonlahjakkuus valokuvaamisessa, kun nää on kerta kerralta hauskempia ja parempia nää otokset??

Mukavia pakkaspäiviä ja joulukinkun odotusta sinne teidän revohkalle.

T: Kata, Ferro ja Roni