torstai 11. joulukuuta 2008
Hevonpaskanhajuiset Citykoirat
Tomppa on Lunan johdolla alkanut opiskella cityelämän ihanuuksia. Tutustuminen aloitettiin tietenkin puistonpenkiltä niinkun kaikki "kunnon kansalaiset". Lapsoset ei kuitenkaan olleet täysin vakuuttuneita tästä puistokemistiasiasta ilmeestä päätellen. Siksipä tästä jatkettiin kuseskelemaan torilla olevaa joulukuusta. Joutaa merkata kun ei kerran luntakaan ole eikä puun alta löytynyt (?) ainoatakaan pakettia pienille koiraille.
Koska kaupungilla oli tylsää, päätti Tomppa pysyä tallikoiran roolissa. Tämäkään ei tässä muodossaan ehkä ollut ihan Tompan juttu, ryntäileminen ympäriinsä olisi paljon siistimpää.
Uskomatonta kyllä, Tompan karvasesta ahterista huolimatta Tomppa on onnistunut saamaan sitkeän virtsiksen eli tulehduksen. Käytiin Tompan kanssa tutustumassa Kiikalan uudehkoon eläinlääkäriin pissapurkin kera. Vertakin vuodatettiin sen verran että koirukin meinas pyörtyä. Pikkasen oli tuon pistokohden vuotamisen loppumisen kanssa ongelmia. Lääkekuuri ( toinen ) on jo menossa ja huomenna pitäis saada verikokeen tulokset vetlabista. Hiukan jännää siis. Lääkkeet on saanu Tompan vatsan toimimaan. Piereksii sen verran että on itsekin ihmeissään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti