lauantai 26. syyskuuta 2009

Reenikuulumiset


Viikko sitten olimme Remun kanssa Kiteellä Spl Keskikarjalan jälkileirillä. Onni suosi ja päästiin Jouni Jyrkän ryhmään. Perjantaina aloitettiin kolmen tunnin teorialuennolla. Asiaa olisi riittänyt vielä varmasti moneksi tuntia mutta nukuttavakin oli välillä joten luento päätettiin 22.00.
Lauantaina aloitettiin 9.00 singahtamalla pellolle. Ensin tehtiin pienet jäljet jotta nähdään missä kenelläkin ongelmia. Toinen jälki oli sitten pidempi ja vaikeampi. Molemmat meni ihan hyvin ja Jounin hyvillä neuvoilla saatiin jo tuolle toiselle jäljelle parempi lähtö.
Sunnuntaina päästiin kokeilemaan kovan pinnan jäljestystä. Kävimme tekemässä läheiselle mikroautoradalle sorapohjalle jäljet. Jopa alkoi nenä pysyä maassa :D Toinen jälki tehtiin sitten peltoon ja tarkoituksella haastava siksak-kuvio.
Saatiin paljon hyviä neuvoja ja uskomaton loikka mentiin jäljestyksessä eteenpäin. Saatiin jopa tuo Remun paalukäyttäytyminen hienosti hanskaan. Leirin tärkein oppi oli: Hallintaa ja Sydäntä.



Tällä viikolla on Remun kanssa puruiltu oikein urakalla, kolmena päivänä kaikenkaikkiaan. Edistystä tapahtuu, hitaasti mutta varmasti. Ehkäpä tämäkin tästä.
Huomenna olisi suuntana Karkkilan ryhmänäyttely. Voidaan taas hakea joku murska-arvostelu ja tulla kotiin sekä luvata että en mene enää koskaan näyttelyyn. Ja todennäköisesti pari päivää sen jälkeen saan itseni kiinni lukemasta näyttelykalenteria.

Ei kommentteja: