maanantai 14. syyskuuta 2009

Kääpiövaellus kansallispuistossa

Aamu valkeni niin kirkkaana syysaamuna kuin vaan tähän aikaan vuodesta voi. Siis oli oivallinen päivä toteuttaa muutaman vuoden verran hartaasti suunniteltu "minivaellus" Torronsuon kansallispuistoon. Pienellä yllytyksellä saatiin tuttu ja hyväksi havaittu porukka kasaan ja keulat kohti Torroa.


Sään lisäksi maisemat oli näkemisen arvoiset, soilla kasvavat käkkyrämännyt ovat jo sinällään näkemisen arvoisia. Ne vaan on niin hienoja! Koiratkin keksivät pitkospuiden käyttötarkoituksen pienen alkuharjoittelun jälkeen.
Tomppa tutustui lähemmin erilaisiin nähtävyyksiin. Esim. kotaan missä voi tarvittaessa yöpyä. Tiedä vaikka vielä joku päivä saataisiin pidempi vaellus tehtyä jossain.
Tomppa lintutornissa. Lintuja ei nähty mutta maisema oli valtaisa. Suota silmänkantamattomiin. Kunnon kiikarit lisätään heti ostoslistalle. Sen pienen rinkan lisäksi.
Kartanlukutuokia. Tuo latukartta ei vaan kovin hyvää osviittaa antanut näin kesäkeleillä. Enkä kyllä edes löytänyt latua siitä kartasta, saati että siitä apuakaan olisi ollut...
Reissun kohokohta, makkaranpaisto. Tomppa jaksoi hetken tarkkailla silmä kovana makkaroiden kypsymistä mutta kuten alta näkyy, uni meinaa voittaa. Raskasta mutta hienoa! Samalla hyvää harjoitusta uhkaavaa vauhtia lähenevään AD kokeeseen.
Mitäpä tähän voisi muuta todeta taas kerran kun: UUDESTAAN!!

1 kommentti:

Tanja kirjoitti...

Ja mut otetaan mukaan suraavalle patikalle :) Vaikkei mul ookkaan sakumaanikkoo, mut hyvinkin kestävät bc:t kuiteski :) Ja makkaraa syön myös hyvin sujuvasti...