Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan...

Kuvan laatu ei ehkä päätä huimaa mutta silti huonokin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Ohessa siis pari poikien biletyskuvaa ensilumella. Välillä jo kuvaajaakin hirvitti.



Nyt odotellaan lisää tätä. Toivottavasti huomenna ei sada vettä niinkuin joku sammakkomies uhosi.

Vaikka yksi lehti kääntyi, on silti katse eteenpäin

Kylmänä lokakuun viimeisenä aamuna käännettiin jälleen Hondan keula kohti haasteita. Tomppa oli ilmoitettu Alavudelle Bh kokeeseen. Samalla reissulla yhdistettiin huviosuus käymällä Demant's kennelissä katsomassa ensi viikolla kotiimme muuttavaa pikku asukasta. Syötävän suloisia karvapalleroita. Kamerakin oli varattu mukaan mutta se sattui siinä tohkeissaan touhutessa jäämään autoon. Kuvia siis saa vasta ensi viikolla.
Yövyimme lähettyvillä sijaitsevassa mökissä josta oli helppo sunnuntai aamuna singahtaa koepaikalle. Aamu oli kylmä näin pakkasiin tottumatta, -6c. Koiria tuo ei tuntunut kuitenkaan haittaavaan, vauhtia riitti.

Tomppa tosin oli lähinnä toteuttamassa itseään kentällä mutta läpi silti päästiin. Alla pari kuvaa pikkuherran taidonnäytteistä.

Mua ei kuule sun henkilöryhmäs kiinnosta. Mentäis ennemmin vaikka syömään jotain pientä...


No jos mä sit ihan vähän sun mieliks tässä sivulla käpöttelen mut en kyllä koko reissuu.


Tuomarin arvostelua kuuntelemassa. Siis miten niin ei muka riitä että jää seisomaan istu-käskyn saatuaan??

Yksi on joukosta poissa...

Rakkaista rakkain, lauman vanhin on päässyt sateenkaarisillalle 22.10.2009. Rambo eli pitkän ja hyvän elämän. Nyt oli aika päästä kivuista ja säryistä vihreämmille keppimaille. Ikävä on valtava.


Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

Tomppailua ja toilailua

Viime viikot ovat kuluneet Tomppaillessa. Viime viikonloppuna suuntasimme kurikkaan näyttelyyn. Tarkoitus oli saada sieltä vaan rakennearvostelu. Matka sinällään sujui ilman kovinkaan suuria harhailuja. Handleriksi Tomppa onnistui saamaan kokeneen kehäketun joka ei ainakaan myöntänyt häpeävänsä tietoista hylkyriskiä. Että kiitos vaan Marika jos satut tämän blogin jostain löytämään. Tomppa reenasi kehäkäyttäytymistä kokonaista yhden kerran, tuurillahan ne laivatkin seilaa. Ensimmäisenä näyttelypaikalla Tomppa totesi että jaahas, ollaan tultu puruihin kun piiskan pauke kuuluu ja alkoi haukkua. Sopivasti joku poikareppana verryteli lähellä ja nosteli käsiään. Tuon on pakko olla maalimies, totesi Tomppa. Hieman keskusteltiin Herra Tompan kanssa oliko kyseessä piiska vai starttari. Päästiin kuitenkin onneksi yhteisymmärrykseen paukahduksen syntyneen starttarista kun kehässä juuri testattiin samaan aikaan paukkuarkuutta.
Ja sitten eikun kehään. Tomppa käyttäytyi loistavasti ja liikkui nätisti. Ellei nyt sitten lasketa sitä yhtä kertaa kun allekirjoittanut juoksi väärään suuntaan. Tomppa luuli jotain kehän laidalla olevaa ihmistä tutuksi ja syöksähti sinne kehänauhat kaulassa. Tovi niitä sitten irroteltiin mutta...
Marikan taidot kuitenkin olivat niin loistavat että koko kotiyleisön yllätykseksi Tomppa sai G1 arvosanan eikä edes ollut viimeinen :D Rakenne oli ok, ainoastaan karvanlaadusta oli negatiivinen lausunto mutta se tiedettiin ja sillä perusteella odotettiin hylkyäkin.

Tänään olimme SPL Turun järjestämässä AD kokeessa Tompan kanssa. Näköjään meiltä ei ilman kommelluksia onnistu mikään. Pelipaikalle löydettiin ihan kivuttomasti ja ajoissa mikä sinällään on jo suoritus allekirjoittaneelta. Matkaan myöskin päästiin sujuvasti mutta... Reitti oli todella kivistä hiekkatietä, polkeminen oli ihan painajaista kun sora lenteli renkaan alta koko ajan. Huipentuma oli ne ihanat mäet, tuskanhiki valuen yritettiin polkea kunnes... Ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen pyörä sanoi yhteistyö- ja avunantosopimuksen irti. Takarengas vääntyi jotain rautaa vasten eikä enää pyörinyt. Terhakka potku renkaaseen ja taas mentiin. Ja töks. Sama juttu. Toinen potku ja jälleen matkaan. Ja töks. Tässä kohden oli pakko luovuttaa ja jäädä odottamaan autoa joka ajoi letkan perässä. Tuomarisetä ja järjestäjä sitten jäi korjailemaan meidän fillaria ja saimme jatkaa koiran kanssa jalan kunnes saavat pyörän kuntoon. Ei kauas onneksi keretty pinkoa kun kiltit sedät tuli korjatun pyörän kanssa perästä ja saimme jatkaa matkaa pyörällä. Tuli sitten kuitenkin hölkkäiltyä osa matkasta.
Tässä kohti etuauto ja muut olivat kadonneet jo mutkaista tietä näkymättömiin. Yksi tuttu koirakko näkyi kuitenkin seuraavassa risteyksessä edellä. Siispä nerokas päätelmä ja heidän perään. Kunnes he tulivat sitten vastaan. Olivat myöskin jääneet etuautosta ja ajoivat harhaan. Ja minä tietty sujuvasti perästä :/ Onneski ei kovin pitkää ekstralenkkiä keretty tehdä. Huvittavinta tässä oli ehkä se että tuomari ja järjestäjä tuli meidän perässä autolla harhaan. Suhtautuivat onneksi ymmärtäväisesti näihin kaikkiin kommelluksiin ja totesivat että koiran sekä ohjaajan kunto on riittävä kun jaksaavat juosta osan matkasta sekä ajaa vielä ekstralenkin :D Eli läpihän se sitten meni. Nyt tungetaan pyörä sitten karhun kanssa samaan pesään talviunille enkä aja metriäkään ennen kun seuraava koira (kyllä äiti, se on jo varattu) tulee ja on sen ikäinen että voi alkaa reenata pyörällä.
Nyt alkaa armoton tottisreeni parin viikon päässä häämöttävää BH:ta varten. Olis ehkä hyvä jos koira oppis seuraamaan ennen koetta...

Pari syksyistä riviä

Syksy on ollut lämmin ja kaunis. Pappakin on pystynyt vielä sinnittelemään joukon jatkonta. Välillä jopa intoutunut leikkimään nuorempien kanssa. Haikean tästä syksystä kuitenkin tekee tieto että syksy on Pappan viimeinen. Mutta nautitaan yhteisestä ajasta niin kauan kun pystytään.


Nuoremmat ovat sitten painelleet vanhimmankin puolesta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita saatiin taas aikaiseksi kun ajauduttiin ruskaisia maisemia katsellessamme kallioille kiipeilemään. Ei ehkä niin hyvä kahden nuoren saksanpojan kanssa. Selvittiin kuitenkin ilman katkenneita jalkoja kotiin. Kuvat kertonee enemmän kun tuhat sanaa, kuinka kaunis syksy on ollut.

Tämä viikko on mennyt muutenkin reenatessa joka ikinen päivä. On se kumma jos ei jotain ala jäädä karvakorvien korvien väliin. Remulle tein tänään ensimmäistä kertaa jäljen missä ei ollut ainoatakaan namia sekä toisen jäljen mikä oli vieraan tekemä. Kumpikin sujui suhteellisen kivuttomasti. Tältä pohjalta on hyvä lähteä kohti tämän viikonlopun selviytymisleiriä kuusjoella :D
Puruissakin Remu on petrannut oikein tosissaan.

Tomppa on ilmotettu ensi viikonloppuna spl kurikan näyttelyyn. Tiedetään, karva on pitkä. Tarkoituksenakin on lähteä hakemaan rakennearvostelu eikä sen suurempia odotuksia ole. Jos pärjätään niin se on sitten pelkästään positiivinen yllätys.

Reenikuulumiset

Viikko sitten olimme Remun kanssa Kiteellä Spl Keskikarjalan jälkileirillä. Onni suosi ja päästiin Jouni Jyrkän ryhmään. Perjantaina aloitettiin kolmen tunnin teorialuennolla. Asiaa olisi riittänyt vielä varmasti moneksi tuntia mutta nukuttavakin oli välillä joten luento päätettiin 22.00.
Lauantaina aloitettiin 9.00 singahtamalla pellolle. Ensin tehtiin pienet jäljet jotta nähdään missä kenelläkin ongelmia. Toinen jälki oli sitten pidempi ja vaikeampi. Molemmat meni ihan hyvin ja Jounin hyvillä neuvoilla saatiin jo tuolle toiselle jäljelle parempi lähtö.
Sunnuntaina päästiin kokeilemaan kovan pinnan jäljestystä. Kävimme tekemässä läheiselle mikroautoradalle sorapohjalle jäljet. Jopa alkoi nenä pysyä maassa :D Toinen jälki tehtiin sitten peltoon ja tarkoituksella haastava siksak-kuvio.
Saatiin paljon hyviä neuvoja ja uskomaton loikka mentiin jäljestyksessä eteenpäin. Saatiin jopa tuo Remun paalukäyttäytyminen hienosti hanskaan. Leirin tärkein oppi oli: Hallintaa ja Sydäntä.



Tällä viikolla on Remun kanssa puruiltu oikein urakalla, kolmena päivänä kaikenkaikkiaan. Edistystä tapahtuu, hitaasti mutta varmasti. Ehkäpä tämäkin tästä.
Huomenna olisi suuntana Karkkilan ryhmänäyttely. Voidaan taas hakea joku murska-arvostelu ja tulla kotiin sekä luvata että en mene enää koskaan näyttelyyn. Ja todennäköisesti pari päivää sen jälkeen saan itseni kiinni lukemasta näyttelykalenteria.

Kääpiövaellus kansallispuistossa

Aamu valkeni niin kirkkaana syysaamuna kuin vaan tähän aikaan vuodesta voi. Siis oli oivallinen päivä toteuttaa muutaman vuoden verran hartaasti suunniteltu "minivaellus" Torronsuon kansallispuistoon. Pienellä yllytyksellä saatiin tuttu ja hyväksi havaittu porukka kasaan ja keulat kohti Torroa.


Sään lisäksi maisemat oli näkemisen arvoiset, soilla kasvavat käkkyrämännyt ovat jo sinällään näkemisen arvoisia. Ne vaan on niin hienoja! Koiratkin keksivät pitkospuiden käyttötarkoituksen pienen alkuharjoittelun jälkeen.
Tomppa tutustui lähemmin erilaisiin nähtävyyksiin. Esim. kotaan missä voi tarvittaessa yöpyä. Tiedä vaikka vielä joku päivä saataisiin pidempi vaellus tehtyä jossain.
Tomppa lintutornissa. Lintuja ei nähty mutta maisema oli valtaisa. Suota silmänkantamattomiin. Kunnon kiikarit lisätään heti ostoslistalle. Sen pienen rinkan lisäksi.
Kartanlukutuokia. Tuo latukartta ei vaan kovin hyvää osviittaa antanut näin kesäkeleillä. Enkä kyllä edes löytänyt latua siitä kartasta, saati että siitä apuakaan olisi ollut...
Reissun kohokohta, makkaranpaisto. Tomppa jaksoi hetken tarkkailla silmä kovana makkaroiden kypsymistä mutta kuten alta näkyy, uni meinaa voittaa. Raskasta mutta hienoa! Samalla hyvää harjoitusta uhkaavaa vauhtia lähenevään AD kokeeseen.
Mitäpä tähän voisi muuta todeta taas kerran kun: UUDESTAAN!!