lauantai 31. tammikuuta 2009

Tassut paakkuna ja pallit jäässä
























Tuli aurinko ja pakkanen pitkästä aikaa. Kävin siis koko koirakatraan kanssa ulkoiluttamassa kameraa. Pappa jaksoi kävellä naapurin pellolle asti ja heitti sinne maaten huilimaan. Raskast kuulemma semmonen kävely. Etenki tuonne 250 metrin päähän asti.

-15 c pakkasesta ja meuhkaavista koirista huolimatta, auringonpaiste oli hieno ja tervetullut juttu. Voisin ehkä jopa kuvitella hiukan piristyneeni ulkona.
Talviulkoilussa oli silti omat huonotkin puolensa. Tomppa huomasi tarvitsevansa huopikkaat koska lumi paakkuuntui tassukarvoihin saaden varpaat sojottamaan kaikkiin ilmansuuntiin. Ei varmasti tunnu hyvältä, ei. Remun pallit kokivat myöskin kovia koska niissähän ei ole karvan karvaa. Ulkoilun tahtia se ei haitannut mutta sisälle palailtua oli pallipoloiset punaiset ja ruttuiset :-/ Remulle siis hankitaan kalsarit.

Reenailtukin on millon on ehditty. Remu tuli ilmoitettua myös AD kokeeseen että kaipa tässä täytyy alkaa itsekin vähän urheilemaan ettei näänny toukokuussa. Tai mikä pahempaa, joutuis keskeyttämään kokeen ohjaajan heikon kunnon takia. Kovin olisi noloa joten parempi repiä ahteri ylös sohvalta useammin vastedes.

Turun näyttelyssä käytiin viime viikolla taas toteamassa että kunnia on menny mutta maine senkun kasvaa. Herra Remu päätti stressaantua jo kotoa lähtiessä ja halli oli "aivan uusi tuttavuus". Kun ei ollakaan oltu kun joitakin kertoja aiemmin sisänäyttelyssä... Mutta onhan se ihan mukavaa mulkoilla muita koiria ja rähjätä. Sekä kiljua kehässä nelipomppu päällä niin ettei tuomari voi arvostella edes liikkeitä. EH irtosi silti mutta paremminkin olisi voinut mennä. Keväällä sitten uudella onnella näytelmiin. Pitäydytään nyt kuitenkin näissä ulkoilmatapahtumissa. Vaikkapa terassilla tai jotain....

Ei kommentteja: