"Hoo jos olen minä musta....

.....Olen minä kaikilta tunnettu.. eli Herra murijaanein maasta on joulua odotellessa täyttänyt yksi vuotta. Onnea Tompalle!

Aika on taas liukunut kuin hondakuski kesärenkaillaan. Täysillä ja mutkat suoraks. Poikien tottiksessa on pistetty tehovaihde päälle ja otettu vähän suuren maailman mallia. Aika näyttää mikä lopputulos on. Edellinen jälkireissu oli niin katastrofi että siirrettiin jälkeily talvitauolle. Tai no jos pitää siitä että koira istahtaa 10m janan jälkeen ja alkaa katsomaan tuolla kuvassa olevalla ilmeellä silmiin niin mikäs siinä mutta sillä ei taidä kovin paljoa pisteitä irrota :-)
Siinä sivussa kokeilimme myös taasen yhtä uutta lajia Tanjan kanssa. Lajin nimetty Pimeänkelin kaatosadekiitolaukkakilpailu. Tähän lajiin tarvitset 2 täysin itsesuojeluvaistotonta tätiratsastajaa, 2 vanhaa ravuriruunaa jotka osaa kahta eri askellajia ( täysillä ja vielä vähän lujempaa ). Lisäksi ehdoton vaatimus on että ulkona täytyy sataa vettä sen verran että koira kääntyy terassilta sisälle ulos päästettäessä. Se on siis varma merkki soveltuvasta ilmasta. Startti tapahtuu juuri niihin aikoihin kun aurinko alkaa laskea mailleen ja hämärä hiipii salakavalasti. Lämmittely tapahtuu tämän hämärän hetken aikana. Itse kisasuoritus toteutetaan sitten kun A) Vettä tulee ihan varmasti riittävästi ja B) on niin pimeää että näet kun kipinät sinkoilee kavioista. Sitten vaan HANAA!!!! Jos joku on huolissaan kyseisten hevosten ja tätien terveydestä ja turvallisuudesta niin kerrotaan et joo, kypärät meillä oli ja luotetaan siihen että jos sieltä pimeästä auto tulee vastaan niin valot ( jos sillä sellaiset on ) näkyy pimeässä vähän kauempaa. Ja oletan että jos lenkkeilijöitä sattui kyseisellä tiellä olemaan niin aivan varmasti pakenivat metsään kun kavioiden kumu ja mielipuolinen kikatus kipinäsuihkun saattelemana alkoi pimeydestä lähestyä.

Tänään harrastettiin myös perinteistä yövuoron jälkeistä elämää. 3,5h yöunta, sen jälkeen yhdistetty aamupala ( ranskalaisia ja nakkeja ) sekä kahvi jo edellä mainitun kaverin omassa pikku kaasukammiossa. Sen jälkeen ulkoilutettiin kahviranskalaisia hevosen selässä. Voisin sanoa että älä kokeile tätä kotona.
Kun pahoinvointi hieman hellitti, pikapikaa lenkkivaatteet päälle ja murjaanin ja AD/HD:n kanssa metsään ja pikatottis. Sisarpuoli Aino löysi myös tiensä metsän siimekseen. Tottiksessa Remu löysi jostain syvältä itsestään sen kadonneen motivaation ja oli valmis tekemään taas töitä. Tompalla on... no hän on Tomppa. välillä huvittaa ja välillä ei. Useimmiten ei.
Mutta eiköhän tämä taas tästä, jos huomenna uudella onnella.